Kesäleiri SRAL101 on takana

Tervehdys

SRAL101 kesäleirin lippu on laskettu ja leiri päättynyt. SRAL lippu juhlallisesti, mutta ilman puheita, nostettiin torstaina Timon kanssa ja laskettiin sunnuntaina Vilman kanssa ohjelman mukaisesti, tosin Moskovan ajassa😊 Kävijöitä leirillä oli yhteensä 535.

OH3AD kiittää yhteistyöstä SRAL:a kesäleirin osalta ja merkittävän taloudellisen tuen antamisesta juhlaleirille. Ilman tukea ei pieni kerho olisi pystynyt järjestämään tämän tyyppistä juhlaleiriä. Toivottavasti jatkamme riittävän huilin jälkeen perinteitä ja OH3AD pääsee järjestämään leiriä yhdessä OH3AA:n ja OH3AN:n kanssa leiriä tulevina vuosina. Ehkä vetovastuu on seuraavalla kerralla OH3AA:lla tai OH3AN:llä ja OH3AD tulee tukemaan vastavuoroisesti. Näkemykseni mukaan yhden kerhon voimavarat yhdistettynä riittänevät tulevaisuudessa leirin järjestämiseen, mutta yhden kerhon hartiat eivät ehkä yksinään riitä.

Leirillä isompia kommelluksia ei ollut. Yksi nuorisotiimin nenä sai seitsemän tikkiä. Eräs OT-radioamatööri kävi kahdestikin leirillä hiukan häiriköimässä ja poistettiin leiriltä. Järjestyksenvalvontaa johti jämerästi mutta lempeästi Ari OH3LCS. Kiitos koko viiden hengen tiimille. Järjestyksenvalvojien kortteja omaavia radioamatöörejä, jotka ovat valmiita uhraamaan aikaansa talkootyöhön, ei löydy joka oksalta.

Ainoa etukäteen suunnitellusta puutteeksi jäänyt asia taisi olla RadioHami, joka ei päässyt paikalle. Ohjelmasta jäi OHDXF:n osalta pari esitelmää pois mm. koronan takia. Laadukkaat ohjelmat Monitoimihallissa ja Kinossa saatiin kuitenkin vedettyä läpi, josta suurin kiitos kuuluu tietysti esitelmien monille valmistelijoille ja pitäjille sekä kellokalleina hallissa toimineille Ristolle OH3UU ja Reiskalle OH3mA! Reiska valmisteli myös leiriasemat Riston kanssa teknisesti. Mikael OH3BHX mahdollisti OH3AA:n aseman etäohjauksen leiriltä ja lähetti pallon sondin kanssa taivaalle lauantaina. Hannu OH3DP otti leiriaseman valvonnan lähes heti haltuunsa ja toimi workkimisen apuna. Erik, OH2LAK järjesti leirin toistimet. OI-asema saatiin leirille Markon OH4MP ja Ollin OH5HQO ansiosta.

Perinteinen kirpputori toimi kokeneiden vetäjien toimesta hienosti, kiitos Jukan OH3OJ ja Kaitsun OH3GLY ja Pekan OH3PYY. Jäljelle jäänyt kirpputoritavara pakkomyytiin loppuun saakka erittäin viihdyttävän meklari Markon OH2LRD toimesta. Marko myi myös arvat ja voitot lähtee onnekkaille mahdollisimman nopeasti. OH3AD kiittää päävoittona olleen Anytonen DMR-autoradion lahjoittajaa Jyrkiä Koneita.com:sta. Voittajaksi arvottiin OH7ND. Onneksi olkoon!

Kiitämme OH3AA:n antamaa tukea ja erityisesti Timoa OH3CT ja YL Ullaa vastaanoton erinomaisesta vetämisestä. OH3AN porukka tuli auttamaan, kun apuja pyysimme, josta iso hatunnosto. Liikenteen opastustiimi toimi mainiosti Teron OH3EOA johdolla ja torstain harjoittelun jälkeen kaikki sujui kuin rasvattu. Huomasimme, että joissain kohtaa olisi tarvittu opastuskylttejä lisääkin, koska kaikkia paikkoja ei alussa löydetty leirilehdestä ja omista lisäkylteistä huolimatta. Viimehetken muutosten johdosta myös leirin pohjakuvissa oli pari vanhentunutta tietoa.

Karavaanareiden leirikokemusta paransi huomattavasti Antti OH1HIH ja Ile OH1LXF tekemillään karavaanarikentän sähköistyksillä. Antin sponssin arvo on huomattava eikä ollenkaan mikään itsestäänselvyys, vaikka Antti on jo vuosien ajan leirejä sähköverkollaan tukenut.

Leirin läpivienti oli 32 hengen talkooporukalle melko vaativa, koska vaihtoväkeä ei juurikaan ollut ja työtä oli siis lähes vuorotta. Järjestämme syksymmällä syventävän tarkastelutilaisuuden aiheena ’SRAL101-kesäleirin loput makkarat ja juomat’ kaikkien kerhojen talkooporukan kanssa.

Sponsoroinnista kiitos Rami Stenmanille/Marrent. Marrent toimitti tuolit, penkit ja kirpparipöydät leirille. Rami jo kyseli missä seuraavaksi järjestetään kesäleiriä😊

Leirin lopullista taloudellista tulosta ei vielä ole laskettu. Leiri oli kuluiltaan mahdollisesti kallein tähän mennessä järjestetty leiri. Eerikkilä tarjosi kuitenkin hyvin toimivat palvelut ja tilat leirille. Oletan, että OH3AD:n hallitus saa vielä jatkaa tehtävässään, eikä konkurssia ole ainakaan vielä OH3AD:n näköpiirissä.

Leiripäällikön Keke OH3NDH ja talouspäällikön Jorman OH3EX vaativin työ kohdistui erilaisiin valmisteluihin ennen kesäleiriä, itseasiassa kahtena vuonna peräkkäin, kun SRAL100 juhlaleiri jouduttiin siirtämään koronan takia SRAL101-leiriksi. Leirin keskiviikon valmistelujen ja torstain harjoittelun jälkeen leiripäällikön oli helppo hymyillä, koska talkooporukka hoiti kaiken esimerkillisesti. Voimme todeta, että me teimme sen!

Lopuksi ehkä kaikkein tärkein: leirin tunnelman ja muistot leiristä luo osanottajat. OH3AD kiittää kaikkia osallistujia. Itse lupaamme tulla asiakkaiksi viihtymään ensi vuoden leirille – ja halvalla😊

73 de Keke OH3NDH

P.S. Makkarat ja lätyt maistui mestarikokkien Hannun OH3MSG ja Viivin vetämän 10Grillin antimista. Marko OH2LRD teki pyyteettömästi yövuoroa makkara- ja viihderintamalla karavaanareiden ja OH2Z-kylän hyväksi😊

P.S. Kiitos yhteistyöstä Eerikkilän väelle. Toivottavasti yhteistyö jatkuu jonain tulevana kesänä.

P.S. Nyt tuntuu kuin jäisin kesälomalle, vaikka olenkin eläkkeellä😊

Tunnelmia leiriltä löytyy myös Youtubesta mm. OH1ON:n kuvaamana – tnx Martti.

OH3AD kevätkokous

Kerhomme kevätkokous pidetään keskiviikkona 22.3.2022 18:30 alkaen kerhotalolla Eprantie 25.

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat mm. toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2022. 

Väliajalla kahvia ja pullaa.

Kokouksen aikana tai sen jälkeen hyvä mahdollisuus mahdollisille omille kysymyksille.

 

TERVETULOA !

OH3AD hallitus 

SRAL 101v kesäleiri Tammelassa

SRAL 101v kesäleiri järjestetään 14.-17.7.2022 Eerikkilän Sport & Resort:ssa Tammelassa. Järjestäjänä toimii Riihimäen Kolmoset, OH3AD.

Leiri avataan torstaina kello 12:00 ja päättyy sunnuntaina. Ohjelma tulee sisältämään kiinnostavia esitelmiä, foorumeita, kirpputorin ja vapaavalintaista ham-toimintaa ystävien parissa.

Tietoja Eerikkilän urheiluopiston kattavista majoitus- ja ravintolapalveluista sekä liikunta mahdollisuuksista on saatavilla opiston www-sivustolta www.eerikkila.fi. Tarjolla on eri tasoisia hotellihuoneita, huoneistoja ryhmille ja huviloita. Majoitustilaa on paljon tarjolla halukkaille. Lisäksi on varattavissa sähköistettyjä asuntoautopaikkoja rajoitetusti. Sähköistämättömiä paikkoja karavaanareille on tarjolla. Telttailuun alue ei sovellu parhaalla tavalla, mutta siihenkin järjestetään mahdollisuus.

Eerikkilä tarjoaa täydet ruokaravintola- ja kahvilapalvelut. Lisäksi tulee käyttöön sauna- ja grillimahdollisuudet Ruostejärven rannan tuntumassa. Hintatiedot tulevat saatavilla ilmoittautumisen alkaessa 17.3.2022 kello 08:00. Ilmoittautumissivu on https://eerikkila.fi/ilmoittautuminen-sral-kesatapahtuma/ . Ilmoittautuminen ei ole pakollinen, mutta erittäin toivottavaa.

Leirimaksut

  • Leirimaksu 30 €/henkilö. Perheet 50 €. Alle 18- vuotiaat ilmaiseksi.
  • Asuntoauton sähköpaikka, 30€/vrk, ilman sähköä 20€/vrk.
  • Telttapaikka 10€ leirin ajalta. Iso teltta (joukkueteltta vast.) 20€/vrk.

Leirimaksut maksetaan ilmoittautumispisteessä leirin alkaessa (käteinen tai korttimaksu).

Eerikkilä tarjoaa loistavat ja juhlalliset puitteet kesäleirille. Eerikkilä tarjoaa myös hyvät mahdollisuudet liikuntaan ja retkeilyyn lähialueilla.

Tervetuloa viihtymään hami-kansan pariin. Nyt kaikki liikkeelle, kun pidetään SRAL:n 101v juhlaleiriä ja kolmet kesäleirit samalla kertaa😊

Kesäleirin ohjelma tiedotetaan myöhemmin. Halukkuuksista esitelmän pitämiseen, kaupallisten esittelypaikkojen varauksia ja muita tiedusteluja itse leiriä koskien voi lähettää osoitteeseen OH3AD@outlook.com.

Eerikkilän yhteystiedot ovat:
Eerikkilä Sport & Outdoor Resort
Urheiluopistontie 138
31370 Eerikkilä (Tammela)
p. 0201 108 222
www.eerikkila.fi

Kesäleiriterveisin OH3AD hallitus

Rixun Kolmonen

Rixun Kolmonen 1/2022 on julkaisu – tästä lukemaan.

Jäsenmaksut

Kerhon jäsenmaksut kausilta 2021 ja 2022 laskutetaan yhdessä erässä maaliskuun aikana.

Sähköpostiosoitteensa ilmoittaneet saavat sen sitä kautta ja muille lähetetään kirjallisena.

Maksaa voi halutessasi myös suoraan Jormalle, OH3EX kerhoillassa tai vaikka kevätkokouksemme.

© 2024 A MarketPress.com Theme