Aktiviteettikilpailu 2024

Kerholaisten aktivoimiseksi bandille ja perinteisen eniten qsoja kerhoasemalta workkivan rinnalle on päätetty aloittaa uusi aktiviteettikilpailu. Kilpailu on erittäin leikkimielinen, joten hampaat irvessä ei tarvitse kenenkään vääntää, eikä kilpailu edes edellytä omaa asemaa, joten mahdollisuudet on pyritty saamaan kaikille tasapuoliseksi.

Kilpailuluokkia on kaksi:

1. Eniten workittuja DXCC-maita kalenterivuoden aikana.
Eli workitaan mahdollisimman monta DXCC-maata, bandista riippumatta.

2. Eniten workittuja QRA-lokaattoriruutuja kalenterivuoden aikana.
Eli workitaan mahdollisimman monta QRA-ruutua vuoden aikana, bandista riippumatta.

Voit workkia qsot omalta, kaverin tai kerhon asemalta. Tai vaikka niiltä kaikilta. Kutsumerkillä ei ole väliä kunhan operaattori on sama ja qsot on pidetty mannersuomesta, eli ei OH0 tai OJ0. Osallistuaksesi on sinun tehtävä logilistaus pidetyistä qsoista josta ilmenee: käytetty oma kutsumerkki, vasta-aseman kutsu, päivämäärä, kellonaika, bandi/mode, sekä ruutukilpailussa nelimerkkinen QRA-lokaattori. Logit mielellään jossain yleisessä formaatissa (adi, edi, cabrillo tms, mutta periaatteessa vaikka paperilogikin kelpaa. Tulokset julkaistaan viimeistään seuraavan vuoden alussa, mutta väliaika scorejakin voidaan julkaista vaikka neljännesvuosittain, jos logeja tipahtelee vuoden aikana. Omat sarjat  HF ja VHF–>UP.

Tulevat palkinnot hallituksen harkinnan mukaan, mutta hyväksyviä nyökkäyksiä ja olalle taputtelua voidaan luvata jo nyt luvata seuraavan sesongin kevätkokouksen yhteydessä.

Tarkennuksia sääntöihin voi kysellä allekirjoittaneelta ja lokeja voi toimittaa jpsuonpaa@gmail.com osoitteeseen sähköpostitse.

73 ja qso aktiiivista vuotta kaikille,

Jukka, OH3JP

OF3AD

Kerhoasemalla oli käytössä OF3AD kutsu SRAL juhlavuoden kunniaksi 15.9. – 23.12.2021. Kutsulla workittiin ahkerasti, yhteensä 9318 yhteyttä HF:llä jakautuen seuraavasti modeittain ja bandeittain:

FT8    7152 QSOa
FT4      200
CW     1013
RTTY    950
SSB           3

160m   354
80m   1245
60m       64
40m   2270
30m     909
20m   2108
17m     563
15m   1685
12m        55
10m        65

OF3AD

SRAL:n 100 -vuotisen taipaleen kunniaksi on OH- asemilla mahdollisuus käyttää OF prefiksiä kutsussaan 100 päivän ajan 15.09. – 23.12.2021.

Kerholla käytetään tuona aikana kutsua OF3AD. Asema on käytettävissä kuten tavallista kaikilla HF -bandeilla 160 – 10 m ja modeina ainakin CW, SSB ja FT8.

FT8:lla workitaan JTDX- ohjelmalla ja QSOt siirtyvät suoraan Swisslog -lokiohjelmaan. SSB:tä voi workkia samoin syöttämällä QSOt workkiessaan Swisslogiin. CW:llä oman valinnan mukaan joko suoraan Swisslogiin QSOt syöttäen tai N1MM:n kisalokiin perustettuun tietokantaa. Kerhon QSL -manageri hoitaa korttien tulostuksen lokiohjelmasta aikanaan. 

OF3AD kutsua ei juuri ole käytetty – ei anakaan tietokone lokien aikana eli ottajia kyllä löytyy. Mm. SRAL juhla-awardiin on kutsu varmasti kysytty eli 80 metrilläkin varmasti syntyy tarpeita.

Jos aseman käyttö tuntuu vieraalta ja tuntemattomalta niin lisäapua ja opastusta saa helposti ottamalla yhteyttä oh3oj@sral.fi

Antenniliitännät

Kerhon HF- asemalle tulevaa kaapelointia on muutettu seuraavasti niin, että sisääntulevat syöttöjohdot päättyvät maadoituskiskon läpivientilittimien vasemmalla puolelle. Näitä liittimiä ei avata normaalikäytössä.

Linukan takaa lähtee kolme liitoskaapelia, jotka em. maadoituskiskon oikeanpuoleisiin läpivienteihin kytketään kun halutaan workkia. Linukan antenniliittimiin kuuluvat antennit ovat merkitty linukan päälle ja vastaavasti ovat sisään tulevat kaapelit merkitty.

Kun alat workkimaan kytke yhdyskaapelit linukan takaa kiskon vastaaviin liittimiin ja lopettaessasi irroitat vastaavasti ukkosten varalle.

Linukka pidetään päällä (vaikka ei olisikaan vahvistuskäytössä), sillä toimii antennikytkimenä em. kolmen antenniliittimen välillä ja myös virittimenä samalla. Huomaathan, että yageilla 40/20/15 metrillä ja logperiodisella workittaessa antenni valitaan pöydällä olevalla kytkimellä.

 

 

Myrskyn jälkeen on poutasää

Perjantaina 2.10. tehtiin muutamian huolto- ja säätötöitä:

* Kesäinen trombi rikkoi LPA:sta pisimmän elementin ja 30 m on sen johdosta ollut pois käytöstä. Ammattimaisen  3D suunnittelija toimesta toteutettu uusi elementti/puomi – kiinnike asennettiin nyt paikalleen. 30 m on taas käytössä ja palautettu myös linukan bandivalikoimaa.

* Samalla säädettiin 40m yagin gamma-sovitusta ja nyt saatiin yagi kunnolla virittymään bandille ja SWR -lukemat erinomaiselle tasolle  ja niin että alimmat lukemat ovat keskellä bandia. Linukan viritin on opetettu uusille arvoille ja pääsee sekin nyt hieman helpommalla.

* Ile, OH1LXF asensi maston pyöritykseen invertterin ja nyt käännön lähdöt ja pysäytykset ovat pehmeitä ja pyöriminen hieman hitaampa kuin aikaisemmin. Säästää kalustoa hallituimmilla liikkeillä  ja estää samalla mm. tahattomat suunnanvaihdot lennossa eli maston pyöriminen pysähtyy hitaasti ja vasta sen jälkeen toiseen suuntaan kääntäminen voidaan tehdä. Rajakytkimet tulevat vielä suojaamaan kierroksen ylityksiltä.

Kiitos Hanulle, OH8MSG päivän organisoinnista. Erityiskiitos sähköisen- ja mekaanisen ryhmän suoritukselle, OH8MSG, OH1LXF ja OH3MA. 

Kiitos myös ”hovinostajallemme” eli Timo Alastalolle: www.timoalastalo.fi  ja joukkojen muonituksesta Jormalla, OH3EX.

Apujoukkoina päivän mittaan mukana ainakin: OH3SX, OH2NC, OH7MRU, OH3FQB, OH3EQY, OH3GLY, OH3OJ.

Koriryhmä suunnittelee koreografiaa
Koriryhmä suunnittelee koreografiaa

© 2024 A MarketPress.com Theme