Talkoolauantai 8.8.2020

Hallituksen kokouksessa 7.7. päätettiin pitää lauantaina 8.8. talkoot kerholla, jolloin mm. siirretään klapeja talvisäilöön, siivotaan ja pestään saunatila, kiinnitetään lahjoitus TV tuvan seinälle kokouksien näyttötauluksi ja tutkitaan vanhan maston putket tulevaa uusiokäyttöä silmälläpitäen. Lisäksi jos saamme kaivurin sille päivälle mukaan niin HF-maston maadoituskaapelien asennusta ja U/VHF maston pohjan kaivuu ja harustuspisteiden asennus. Myöhemmin iltapäivällä sauna ja grilli ovat kuumana. Aloitellaan puuhastelu kymmeneltä.

Aikaisemmin ilmoitetun laajennetun kerhoillan saunatesti siirtyy siis myös 8.8.2020 pidettäväksi.

Hallitus

Pihan polttopuut

Keväällä talkoina teimme talven varalle puita kerhon pihalle pinoon. Syksyn sateet alkaa olla jo lähellä ja tämä kasa olisi hyvä saada katon alle suojaan. Talkoita ei järjestetä, koska kulku varastoon on kapea, joten ei siinä voi montaa olla yhtä aikaa. Toivoisimme kerholaisten kerholla käydessä ottavan aina tavoitteeksi siirtää muutaman sylillisen puuvajassa olevaan pinoon. Näin on jo puolet siirtynyt muutaman aktiivin voimin. Saa vaikka kerhoiltanakin kantaa muutaman puun…

Hallituksen puolesta.

Vesa, OH3EQY

© 2025 A MarketPress.com Theme