Vapepa

vapepa1
Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu eli VAPEPA on organisoitua, johdettua ja viranomaisia tukevaa kansalaistoimintaa. Suomen Radioamatööriliitto kuuluu VAPEPAan yhtenä sen jäsenjärjestönä.
 Vapaaehtoisessa Pelastuspalvelussa on mukana 52 järjestöä ja nämä yhdessä muodostavat maahamme noin 1 500 itsensä omin varoin kouluttautunutta ja kalustettua hälytysryhmää. Tähän turvallisuusverkostoon kuuluu noin 22 500 vapaaehtoista.
Vapepan hälytystehtäviä oli vuonna 2015:
-Etsintöjä oli 218 kpl
-Ensihuollon tehtäviä oli 97 kpl
-Valmiushälytyksiä oli 43 kpl
-Muita tehtäviä oli 29 kpl
VAPEPA toimii aina ja vain viranomaisten käskystä, viranomaisten johtamana ja vain sellaisissa tilanteissa joissa viranomaisen omat voimat eivät yksin riitä ko. tilanteen hoitamiseen. Suurin VAPEPA:n työsarka valtakunnallisesti on kadonneiden henkilöiden etsinnät, mutta tehtävien määrä ja laatu vaihtelevat runsaasti paikkakunnittain.
Yli 4000 jäsentä käsittävä Suomen Radioamatööriliitto (SRAL) on Vapaaehtoisen Pelastuspalvelun ainoa viestialan järjestö. Viranomaisten on mahdollista käyttää radioamatöörejä VAPEPA:n yhteistyön kautta tai tarpeen mukaan ottaa yhteyttä suoraan radioamatöörien hälytysryhmiin.
SRAL:n Vapepa-organisaatio muodostuu:
Liiton valtakunnallisesta Vapepa-ohjaajasta, jolla on apunaan viisihenkinen Vapepa-valiokunta.
Alueellisesti käytettävissä on 14 vanhan läänijaon mukaisiin OH-alueisiin nimettyä Vapepa piiriohjaajaa.. Nämä vastaavat maakuntatason VAPEPA yhteistyöstä ja ohjaavat maakuntien kerhojen Vapepa-ohjaajien toimintaa.
Paikallistasolla Vapaaehtoiseen Pelastuspalveluun sitoutuneissa radioamatöörikerhoissa on aina kerhon Vapepa-ohjaaja (noin 59 kpl), joka vastaa oman paikallistason radioamatöörien organisoitumisesta Vapepa:n yhteistyöhön ja hälytysryhmiin.
Kerhojen radioamatöörit muodostavat viestialan hälytysryhmiä, jotka organisoituvat VAPEPA:n Paikallistoimikuntien hälytysvahvuuksiin. Tämän lisäksi radioamatöörejä on runsaasti muiden järjestöjen hälytysryhmien joukoissa. Radioamatöörejä voidaan arvioida olevan hälytysryhmissä noin 250 henkeä ja tukitoimiin on saatavissa n. 150 henkeä.
Riihimäen seudulla toimintaa koordinoi Vapaaehtoisen Pelastuspalvelun Riihimäen paikallistoimikunta, johon kuuluu toistakymmentä harrasteyhdistystä Riihimäen, Lopen ja Hausjärven alueelta. Yhtenä yhdistyksenä on Riihimäen Kolmoset ry. Kerhomme Pepa-viestiryhmään osallistuu TÄLLÄ HETKELLÄ 13 kerhomme jäsentä.
Vapepa Riihimäen seudun paikallistoimikunta järjestää jäsenjärjestöilleen erilaisia kursseja, koulutuksia sekä tapahtumia.
 Lisätietoja antaa kerhomme pepa-manageri  Pauli Gäddala, OH3ENM, pauli.gaddala(at)gadsat.fi

 

Total Page Visits: 4562 - Today Page Visits: 7

© 2024 A MarketPress.com Theme