Tammikuun hallituskokous

Tervehdys

Kerhon jäsenistö on kaivannut tiedotusta kerhon asioista lisää. Kokoa tähän nyt tammikuun alussa tapahtunutta ja hallituksen kokouksessa päätettyä.

  • Uusi kerhon hallitus on kokoontunut, järjestynyt ja aloittanut toimintansa.
  • Kerhon hallitus ja toimihenkilöt on päivitetty OH3AD.fi sivuille https://www.oh3ad.fi/hallinto/. Käykää katsomassa ja ilmoittakaa jos on virheitä.
  • Kerhon kalustoa inventoidaan Paulin OH3ENM ja Keke OH3NDH toimesta parhaillaan. Laskenta on kesken, mutta nykyinen päivitetty kalustolista on liitteenä. Punaisia ei ole vielä löytynyt, siniset on lisätty vanhaan listaan vuodelta 2015 ja lista on ryhmitelty uudelleen. Päivämäärällä varustetut on laskettu ja löydetty.
  • Kerhon ohjeistus materiaalin lainaamisista on liitteenä. Kerholle tulee lainauskuittikansio.
  • Kesäleiriä varten rakennetusta etätyöskentelyjärjestelystä ja sen asennuksen loppuunsaattamisen sekä kokeilu tehdään kevään aikana. Risto OH3UU on tehnyt valmistelut. Asiasta tiedotetaan myöhemmin lisää asian edistyessä. Muistutetaan, että on hyvä merkitä kerhon HF-aseman varauskalenteriin, milloin haluaa asemaa käyttää jotta vältytään päällekkäisyyksiltä.
  • Kerholla ei tällä hetkellä ole kulunvalvontaa. OH3UU:n tekemä kulunvalvonta on toistaiseksi poissa käytöstä. Hallitusta kiinnostaa tietää, millainen kulunvalvonta ml. mahdollinen kameravalvonta, kerholla tulisi olla, jotta se ei liikaa häiritse kerhotilojen käyttöä, mutta ennalta ehkäisee ilkivallan tms. luvattoman toiminnan kerhon alueella. Hyviä ehdotuksia saa tehdä hallitukselle.
  • Hallituksessa keskusteltiin pedition (puska- tms.) järjestämisestä kesällä (touko-kesäk) ja yhdeksi mahdollisuudeksi mainittiin sellaisen toteuttaminen mahdollisesti Eerikkilän saunan testauksen yhteydessä ennen kesäleiriä.
  • Anytonen DMR-käsiradion käyttökoulutus on 9.3.2022 kerhoillassa. Mukana mahdollisesti myös hot-spotin asennus, Pauli OH3ENM.
  • Tampereen, Jyväskylä ja Kuopion kerhot ovat järjestämässä SRAL:n perusluokan radioamatöörikurssia lähi- ja etäopetuksena maalis-toukokuussa. Lähialueen kurssilaiset voivat osallistua kerholla tai/ja etänä koulutukseen sekä RA-toiminnan esittelyihin. OH3AD päätti osallistua pienellä panoksella opettamalla sovittuja osuuksia kurssista. Opettajiksi lupautuivat Keke OH3NDH, Jorma OH3EX, Pauli OH3ENM ja Reino OH3MA. Koulutus siis aiheuttaa kevään aikana kerholla tapahtuvaa toimintaa myöhemmin selviävän aikataulun puitteissa.
  • Joulukuussa 2021 käytiin sopimusneuvottelu kesäleirin järjestämisestä 2022. Päätettiin jatkaa Eerikkilän kanssa leirin valmistelua. 20.1.2022 klo 13:00 on kesäleirin sopimusneuvottelut Eerikkilän kanssa, Keke OH3NDH ja Jorma OH3EX osallistuu. Leirin järjestelyt pyritään säilyttämään samoina, kuin 2021 siirretty leiri oli suunniteltu. Ennakkotiedon mukaan Eerikkilä tarjoaa tiloja käyttöön viimevuotisilla hinnoilla.
  • DMR toistimen saattaminen toimintakuntoon ja vienti Paljaskalliolle on viikonloppuna 29 – 30.1.2022. Pauli OH3ENM, Keke OH3NDH, Veijo OH4VA, Marko OH2LGW ja Reino OH3MA osallistuvat. Lauantaina on toistimen ohjelmointi yms. asiat. Sunnuntaina on tarkoitus viedä toistin paikalleen. Keskusteltiin DMR toistimen sijoutuspaikasta ja laitettaisiin se mieluummin paikkaan, johon Radioamatöörikerho huoltajilla on helppo pääsy. Paljaskallion asemapaikalle meillä ei ole olemassa varsinaista lupaa ja sinne pääsy vaatii ennakkosopimisen. Marko OH2LGW ja Marko OH2LDG ovat tässä yhteishenkilöinä.
  • Päätettiin pitää OH3AD:n kevätkokous 16.3.2022 klo 18:30. Paikka on kerhotiloissa ja käsitellään sääntömääräiset asiat. Laittakaa omiin kalentereihinne!
  • Rixun Kolmosten materiaalin dead-line on 18.2.2022. Lehteen tuleva materiaali toimitetaan Jukalle, OH3OJ. Vinkkejä hyvistä aiheista lehteen ja jopa artikkeleita julkaistavaksi otetaan vastaan.
  • Kerhon 18m V/UHF-maston pystytyksen suunnittelukokous pidetään kevään aikana. Alustava katselmus saatavilla olevasta materiaalista tulevissa kerhoilloissa. Maston kalustamista suunnittelee Jukka OH3JP.
  • Päätettiin tilata painetut lehdet QST ja RadCom kerholle vuodeksi eteenpäin, Jukka OH3OJ.
  • 2m Erkylän ja poissa käytöstä olevan 70 cm FM toistimien uusiminen tai kunnostaminen siirtyy ainakin loppuvuoteen, jolloin kerholla on mahdollisesti hyvä rahoitustilanne kesäleirin ansiosta.
  • Keke OH3NDH tutkii mahdollisia uusia mastopaikkoja kaikkien toistimien osalta. Mahdollista on tukeutua Telian mastoihin nojautuen SRAL:n tekemään sopimukseen, jonka perusteella mastopaikka ja räkkipaikka sähköineen on ilmainen. OH2LAK toimittaa hallitukselle alueen mastopaikat tutkittavaksi. QRX.

73 de Keke, OH3NDH

© 2024 A MarketPress.com Theme