QSL toimiston toiminta

Toimiston toiminta

SRAL ry:n QSL-toimisto toimii Riihimäen Kolmosten tiloissa. Toimistovastaavina toimivat Kai Piho, OH3GLY, joka hoitaa sekä kotimaahan, että ulkomaille lähtevien korttien lajittelun, pakkaukset ja postitukset. Taisto Saxlin, OH3SX, lajittelee ulkomailta tulleet kortit OH-piireihin toimitettaviksi sekä toimii toimistovastaavan varamiehenä. Kerholaisilla on luonnollisesti oma lokeronsa johon tulevat kortit lajitellaan ja niistä innokkaimmat voivat käydä tarkistamassa saapuneiden tilanteen vaikka joka päivä.

Tilastotietoja

Esimerkiksi vuonna 2018 kortteja on lähetetty 126 maahan yhteensä n. 460 000 kpl. Kortteja saapui 70 eri maan QSL-toimiston runsaat 410 000 kpl, jotka lajiteltiin eri radioamatööripiireihin lähteviin lähetyksiin. Kun jaat korttimäärän 340:lle saat läpimenneet kilomäärät !

QSL-toimiston kautta on kannettu toimintakaudella korttilähetyksiä ulkomaille ja kotimaahan yhteensä yli 2.5 tonnia eli ihan pienestä hommasta ei siis ole kyse. Korttien määrä on hieman noussut 2017  tasosta, muutamana viime vuonna vaihtelu on ollut n. +/-10 % luokkaa eri vuosien välillä. Syitä QSL-korttien määrän heilahteluihinn voivat olla esimerkiksi huonojen radiokelien vaikutus viime vuosien HF-kaukoyhteyksiin ja sähköisten QSL-palveluiden kehittyminen.

Kortien lajittelu

 QSL-toimistoon lähetettävät kortit järjestetään prefiksien aakkosjärjestyksen mukaiseen (DXCC-maaluettelon) järjestykseen. Joissakin maissa on käytössä useita prefiksejä (esim. G, M, 2E ja UA, RA, RX jne.), tällöin on kaikki ko. maahan menevät kortit koottava yhteen nippuun, joka sijoitetaan maan yleisimmän prefiksin mukaiseen väliin.

Lajiteltaessa on huomattava seuraavat erityiset vaatimukset:

  • Opiskele hyvin Venäjän ja Ukrainan käytössä olevat prefiksit, jotta osaat laittaa kortit varmasti oikean maan nippuun.
  • USA:n kortit lajitellaan piirijärjestykseen piirinumeron mukaan toisistaan erillisiksi nipuiksi: esim. AA1, KB1, N1, WA1, W1 ovat ykköspiiriä, AA2, KB2, N2, WA2, W2 ovat kakkospiiriä jne. Lisäksi nelospiirissä erotellaan kaksi nippua, yksikirjaimiset prefiksit K4, N4 ja W4 erilleen kaksikirjaimisista prefikseistä (AA4, KB4, NW4, WA4, WB4 jne.). USA:n kortit voi sijoittaa esim. aakkosjärjestyksen K-kirjaimen kohdalle.
  • OH-kortit lajitellaan piireittäin.
  •  OH2-piirissä lajitellaan yksi- ja kaksikirjaimiset suffiksit yhteen nippuun, kolmikirjaimiset A- ja B-alkuiset suffiksit toiseen nippuun ja muut kolmikirjaimiset kolmanteen nippuun.
  •  Jos asemalla on QSL-manageri, lajittelu tapahtuu managerin kutsumerkin mukaan. Jos asema on työskennelty /-kutsulla, lajittelu tapahtuu kotikutsun mukaan, esim. OH0/SM0YZX SM-korttien nippuun ja K6SS/VE3 USA:n 6-piirin nippuun.

Kaikissa maissa ei ole toimivaa QSL-toimistoa. Jos SRAL:n QSL-toimisto ei pysty toimittamaan kortteja tällaisiin maihin jonkin managerin välityksellä, ne saatetaan joutua palauttamaan lähettäjälle. Mikäli manageri on tiedossasi, kirjoita se varmuuden vuoksi korttiisi.

Lajittelemattomat ja pahasti väärin lajitellut lähetykset palautetaan jäsenelle.

Jos vastaanottaa kortin asemalta, jonka kanssa ei ole pitänyt yhteyttä, ja haluaa palauttaa sen, korttiin on kirjoitettava sana RETURN ja ympyröitävä se sekä vedettävä sanasta nuoli lähettäjän kutsuun. Lisäksi korttiin kirjoitetaan näkyvästi teksti NOT IN LOG.

Ilmoita oma kutsusi (ja mahdolliset lisäkutsut) SRAL:iin, muutoin kortin saajaa ei tiedetä !

QSL_1
Total Page Visits: 5580 - Today Page Visits: 8

© 2024 A MarketPress.com Theme