Aktiviteettikilpailu 2024

Kerholaisten aktivoimiseksi bandille ja perinteisen eniten qsoja kerhoasemalta workkivan rinnalle on päätetty aloittaa uusi aktiviteettikilpailu. Kilpailu on erittäin leikkimielinen, joten hampaat irvessä ei tarvitse kenenkään vääntää, eikä kilpailu edes edellytä omaa asemaa, joten mahdollisuudet on pyritty saamaan kaikille tasapuoliseksi.

Kilpailuluokkia on kaksi:

1. Eniten workittuja DXCC-maita kalenterivuoden aikana.
Eli workitaan mahdollisimman monta DXCC-maata, bandista riippumatta.

2. Eniten workittuja QRA-lokaattoriruutuja kalenterivuoden aikana.
Eli workitaan mahdollisimman monta QRA-ruutua vuoden aikana, bandista riippumatta.

Voit workkia qsot omalta, kaverin tai kerhon asemalta. Tai vaikka niiltä kaikilta. Kutsumerkillä ei ole väliä kunhan operaattori on sama ja qsot on pidetty mannersuomesta, eli ei OH0 tai OJ0. Osallistuaksesi on sinun tehtävä logilistaus pidetyistä qsoista josta ilmenee: käytetty oma kutsumerkki, vasta-aseman kutsu, päivämäärä, kellonaika, bandi/mode, sekä ruutukilpailussa nelimerkkinen QRA-lokaattori. Logit mielellään jossain yleisessä formaatissa (adi, edi, cabrillo tms, mutta periaatteessa vaikka paperilogikin kelpaa. Tulokset julkaistaan viimeistään seuraavan vuoden alussa, mutta väliaika scorejakin voidaan julkaista vaikka neljännesvuosittain, jos logeja tipahtelee vuoden aikana. Omat sarjat  HF ja VHF–>UP.

Tulevat palkinnot hallituksen harkinnan mukaan, mutta hyväksyviä nyökkäyksiä ja olalle taputtelua voidaan luvata jo nyt luvata seuraavan sesongin kevätkokouksen yhteydessä.

Tarkennuksia sääntöihin voi kysellä allekirjoittaneelta ja lokeja voi toimittaa jpsuonpaa@gmail.com osoitteeseen sähköpostitse.

73 ja qso aktiiivista vuotta kaikille,

Jukka, OH3JP

Kilpailuworkkimista kerholta 2024

Heippa vaan taasen kerholaiset!

Kiinnostaako kilpailuworkkiminen? Onko yksin aloittamisen kynnys liian korkea tai epäilyttääkö istumalihasten kestävyys? Ei hätää, porukalla kilpailujen workkiminen on hauskempaa ja istumalihasten kuormitusta voi jakaa kollektiivisesti. Monenlaista kiinnostavaa kilpailua on tarjolla heti vuoden alku puoliskolle. Ehkä merkittävimpinä WPX ja ARRL DX -contestit. Lisäksi lähes kuukausittain on erilaisia RTTY -kilpailuja ja alku vuoteen osuu myös kotimaan kilpailuja  fone/cw/digi -modeilla. Jälkimmäisellä osaa vuotta tulee sitten mm. IARU HF, SAC ja CQWW -kilpailut.

Jos kilpailujen workkiminen kiinnostaa, niin ota yhteyttä allekirjoittaineeseen, niin kerätään porukka kasaan, tuumaillaan mitä ja milloin workitaan. Eikä taaskaan olla hampaat irvessä liikenteessä vaan jokainen oman intonsa ja tasonsa mukaisesti workkimaan, ilman suorituspaineita. Yhdessä tekeminen on hauskaa ja siinä sivussa voi vaikka oppia uuttakin.

Alkuvuodelle sopivia kerhoprojekteina workittavia kisoja voisi löytyä seuraavista:

CQ WW WPX:
RTTY 10-11.2
SSB 30-31.3
CW 25-26.5

ARRL international DX contest (kelivarauksella)
CW 17-18.2
SSB 2-3.3

EA RTTY 6-7.4

SP RTTY 27-28.4

Kotimaan kisoista mainittakoon

Kalakukko 1.4
K.S. Sainion muistokilpailu 19.5
FT8 SM sarjaa tunnin pyrähdyksinä 14.2, 13.3, 10.4, 8.5 ja syksyllä lisää.

Paljon muitakin vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia varmasti löytyy ja ehdotella saa vapaasti, niin lisäillään kalenteriin. Allekirjoittanut ei esimerkiksi FT4/FT8 kisoihin ole syvällisesti tutustunut, joten niitä kannattaa ehdottomasti vinkata.

73, Jukka, OH3JP

Kevätretkikysely

Moikka,
 
Vuosikokouksessa oli puhetta ns. kevätretken järjestämisestä esim. 24.5. – 26.5. viikonloppuna, ja useampi käsi nousi ylös kun kyseltiin kiinnostuneita osallistujia. Lupasin hallitukselle ottaa retken käytännön järjestelyt hoitaakseni.
 
Erilaisia ideoita retken kohteesta ja kulkuneuvoista on noussut esille. Olen alustavasti kartoittanut eri vaihtoehtoja ja niiden hintalappuja. Mikäli olet kiinnostunut lähtemään mukaan kerhon retkelle, pyydän että käyt vastaamassa la 13.1. mennessä tämän linkin takaa löytyvään kyselyyn: https://fi.surveymonkey.com/r/L62SCZN
 
Kyselyn ensimmäisellä sivulla on esitetty hintahaitareita eri kohteille ja kulkuneuvoille. Tämä kannattaa ottaa huomioon, kun vastaat kyselyyn.
 
Kiitos paljon jo etukäteen ja hyvää viikonloppua!
 
OH3WTF, Jarkko

OH3AD:n pikkujoulu

Testataan tämä

Tervehdys OH3AD:n tontut !

Kalenterin mukaan on tullut aika herkistää pikkujoulua varten.

Pitopaikkana perinteisesti kerhotalo Eprantie 25:ssä 2.12.2023 kello 16:00 alkaen.

Summittainen aikataulu:

16:00 aloitus glögin kera

17:00 pikkujoulupöytä

18:00 sauna ja glögiä

22:00 glögi on loppu

Omat juomat ja pikkujoulun henki mukaan.

Päätonttu Keke, OH3NDH

Rixun Kolmonen 2/2023 on julkaistu

Rixun Kolmosen tuoreimman numeron voi lukea täältä.

Riston HAL – anturipotikka kirjoituksen liitevideo löytyy täältä.

Reinon, OH3mA Höpinää antenneista – osa 1  löytyvät pdf – ja PowerPoint versioina täältä.

© 2024 A MarketPress.com Theme